Aivan liian monet yritykset suunnittelevat tulevaisuuttaan mutu-tuntumalla. Näin ei tarvitse olla, sillä mutua vahvempaa tietoa on viljalti tarjolla. Relevantti avoin data kannattaa käyttää hyväksi.
Maailmalla on tarjolla runsain mitoin avointa dataa. Sitä keräävät ja analysoivat muun muassa viranomaiset, tutkimuslaitokset, järjestöt ja tilastointilaitokset.
Näistä datavarannoista löytyy pitkiä aikasarjoja ja niihin saa monipuolisia näkymiä. Esimerkiksi tilastokeskuksen useimpia datavarastoja voi katsoa muun muassa valittujen vuosien ja kuukausien sekä toimialan ja alueen mukaan.
EU:n maataloustuotteiden hintadata on ollut viime aikojen maailmanpoliittisessa tilanteessa yksi mielenkiintoisimpia avoimen datan varantoja. Suomessa samanlaista dataa julkaisee Luonnonvarakeskus Luke. Näihin tietoihin voi vielä yhdistää YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n globaalia elintarviketuotantoa koskevan datan. Suomessa Luke julkaisee laajaa metsähakkuisiin ja puunhintaan liittyvää dataa, jota yritykset voivat hakea suoraan omien liiketoimintapäätösten tueksi.
Avointa dataa on myös pörssin liki reaaliaikainen aineisto ja jakavatpa monet yrityksetkin omilla verkkosivuillaan dataa omasta toiminnastaan jopa yllättävän vapaasti.
Analysoitu data tarjoaa kilpailuedun
Osaava yritys voi hakea kilpailijoista dataa suoraan niiden verkkosivuilta. Palvelujen hintatiedot, toimipisteiden sijainnit, asiakasmäärät tai asiantuntijoiden koulutus ja kokemus voivat olla arvokasta tietoa. Näin vaikkapa silloin, kun kuluttajapalveluja tarjoava yritys kehittää omaa liiketoimintaansa tai miettii minne ja miten voi toimintaansa laajentaa.
Esimerkiksi kilpailevan hammaslääkäriketjun henkilökunnan määrä, koulutus ja hinnat saadaan usein helposti selville. Kysyntätilanne voidaan arvioida avoimen varauskalenterin tietojen perusteella. Kun niitä verrataan yrityksen omaan toimintaan voidaan analysoida kilpailutilannetta.
Palvelujen hinnoitteluun julkisissa kilpailutuksissa voidaan hyödyntää sitä tietoa, jota aiemmista vastaavista kilpailutuksista on Hilma-palvelussa tai kilpailuttajan verkkosivuilla. Julkisista hankinnoista saa myös kätevästi tietoa kaupunkien julkistamista hankintatiedoista. Helsingin kaupungin ostoista olemme tehneet visualisoidun ja helposti tulkittavan esimerkin.
Automaatiolla tiedot liikkuvat joutuisasti
Tietoja voi toki kerätä manuaalisesti, mutta automaattinen datankeruu ja analyysi on huomattavasti tehokkaampaa. Kun automatiikka on kerran luotu, voidaan sen avulla päivittää dataa automaattisesti, jolloin liiketoiminta on aina tietoinen kilpailuympäristön muutoksista.
Viranomaistiedosta, tilastoviranomaisilta ja monilta tutkimuslaitoksilta tiedot saa melko kätevästi, kun tietää mitä tekee. Kyseiset tahot tarjoavat dataansa helppokäyttöisen rajapinnan kautta, jota hyödyntämällä avoin data liitetään yrityksen raportointiin. Datan haku ajoitetaan määrävälein tapahtuvaksi tai niin, että tieto päivitetään aina, kun lähdetiedot muuttuvat.
Viranomaisten tavat julkaista dataa ja niiden rajapinnat ovat usein samoja tai ainakin hyvin lähellä toisiaan. Kun yhteen avoimen datan varantoon on luotu yhteys, on seuraava monistamista tai vaatii vain pientä tuunaamista. Jos datahakuja tehdään toisen yrityksen verkkosivuilta, vaatii se usein jo enemmän räätälöintiä.
Hinnoittelu kuntoon datan avulla
Kun avointa dataa lähdetään hyödyntämään, on ymmärrettävä, minkälainen data auttaa parhaiten yrityksen liiketoimintaa. Datalähteiden etsiminen kannattaa tehdä kokeneen kumppanin kanssa, sellaisen, joka tuntee avoimen datan lähteet, niiden käyttömahdollisuudet ja rajoitteet sekä tehokkaimmat keinot datan hyödyntämiseen.
Kun ympäröivä maailma muuttuu nopeasti ja yllättävillä tavoilla, ovat yritykset oivaltaneet, että ulkoisten datavarantojen hyödyntäminen on tärkeä tapa parantaa kilpailukykyä. Tämä heijastuu esimerkiksi siihen, miten yritykset pyrkivät joustavasti reagoimaan energian, logistiikkakustannusten, raaka-ainehintojen tai kysynnän muutoksiin ja viemään muutokset ajoissa lopputuotteidensa hintoihin. Datan hyödyntämiseen perustuva differoituminen hinnoilla luo kilpailuetua nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä.
Teollisuuden järjestöt keräävät ja analysoivat julkista markkinadataa ja jakavat sitä jäsenistölleen. Yksi oivallinen esimerkki on Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto, joka jakaa teollisuus- ja energiapuun markkinoista analysoitua dataa myös julkisesti. Olemme auttaneet heitä automatisoimaan datan hakemisen eri lähteistä sekä visualisoineet datan helposti käytettävään muotoon.
Parhaiten yritykset saavat kilpailuetua kuitenkin silloin, kun ne valitsevat tarkoin itselleen tärkeät datalähteet ja niiden analyysimenetelmät sekä sovittavat jalostetun datan omaan päätöksentekoon. Näin mutu-pohjainen päätöksenteko voidaan muuttaa aidosti dataohjautuvaksi liiketoiminnan kehittämiseksi.
QuickBI voi auttaa integroimaan myös avoimen datan lähteet oman liiketoimintasi datalähteisiin, automatisoimaan nämä prosessit ja luomaan helppokäyttöiset raportit. Ota yhteyttä!